I started with nothing and I have most of it left

JULKAISUT

Pentti Kaskipuro ALBUMI -kirja, 2019
Henkilökuvateos taidegraafikko ja professori Pentti Kaskipurosta

  • Kun kuulin, että tekeillä ollut mittava, kaksiosaiseksi kaavailtu teos Kaskipuron vuoden 1983 jälkeen tehdyistä grafiikkateoksista ei toteutunutkaan, niin sain spontaanin idean ehdottaa henkilökuvan, Kaskipuron monivaiheisia elämänvaiheita kartoittavan teoksen tekoa.
  • Viiden vuoden aikana kävin lävitse Pentin kirjeenvaihtoa, hänestä  tehtyjä lehtiartikkeleita ja haastattelin useita hänen ystäviään. Albumin 350 kuvaa valitsin pääosin Pentin ja omista kuva-arkistoistamme. Mukana on 60 ennen  julkaisematonta grafiikka-, öljymaalaus-, kollaasi-, akvarelli- ja piirroskuvaa.

  • Teos on 240-sivuinen, sidosasultaan kovakantinen ja kangaspäällystetty, jossa foliopainetut kansitekstit. Se on offsetpainettu laadukkaalle, sävyltään luonnonvalkoiselle Munken Lynx -paperille. Kirjan painosmäärä on 400 kappaletta. Hinta 35 € (toimituskulut 9 €).

Esimerkkiaukeamia

RAUHALLISTA JOULUA
Pentti Kaskipuron joulukortteja 1969-2008

  • Oletettavasti Pentti muisti lähipiiriään jo 60-luvun alkuvuosinkin aikana yksittäisillä tai pienemmillä korttipostituksilla mutta niistä en ole pystynyt hankkimaan pitäviä tietoja. Ensimmäiset tiedossani olevat grafiikkavedokset joulukortteina lähtivät ystäville Haikaratieltä vuoden 1969 jouluksi ja tämä tapa jatkui katkeamatta aina vuoteen 2008 saakka. Kun Pentti ryhtyi johonkin, vaikkapa sitten lintujen ruokintaan niin teki sen säännöllisesti ja tunnollisesti joka aamu, varmasti myös joulun aikaan.
  • Onnistuin saamaan kortteja kuvattavaksi ja lähempään tarkasteluun mm. Kalevi Aallolta, Outi Heiskaselta, Heikki Kiljanderilta, Inari krohnilta, Esa Riipalta, Marjukka Uinolta sekä Pirkko ja Kari Vanhapihalta, josta haluan osoittaa heille kaikille mitä parhaimmat kiitokseni. Ei ollut mikään yllätys, että juuri nämä kortit olivat säilyneet tallessa, monet kehystettyinä ja seinälle ripustettuina.
  • Teos on pehmeäkantinen ja siinä on 112 sivua. Kirjan taitosta ja kuvankäsittelystä vastasi Addikti Oy ja se on painettu ja sidottu Stadin Ammattiopistossa Helsingissä 2013. Kirjan julkaisi Studio TL. (Painos loppunut).

Esimerkkiaukeamia

Lintu, 2011
Hajanaisia mietteitä Pentti Kaskipuron Lintu-teoksesta

  • Tutkimus puutarhasta löytyneen kottaraisen ikuistamisesta, aiheeltaan tutuista keittiöobjekteista poikkeavan teoksen monivaiheisesta valmistusprosessista ja siihen kykeytyvistä monista kysymyksistä, joihin ei enää löydy varmoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Millaisia ajatuksia Pentille syntyi kun silmiin osui musta, hiljainen ja liikkumaton lintu? Entä millainen oivallus tarvittiin että se kelpuutettiin uuden teoksen aiheeksi? Miksi hän valitsi tämän työn laattamateriaaliksi sinkin tutun kuparin tilalle? Aiheutuiko laatan pitkä valmistusaika vain graafisista, teknisistä vaikeuksista? Mikä aiheutti valmiin laatan ”unohtamisen” kahdeksi vuodeksi varastoon? Miten tulisi tulkita teoskirjan työn kohdalle tehty päiväysmerkintä 1962-1964?
  • Se on nyt pakko tunnustaa; minulle kävi kuin tutkimuksia tehneelle koiralle Kafkan novellissa, joka päätyi toteamaan että ”kysymyksilläni minä kiihotan enää vain itseäni”. Mitä ilmeisimmin saankin tyytyä vain tämän hapuilevan yritykseni tuottamaan kysymysvyyhtiin. Joka tapauksessa aika Lintuja tarkkaillessa on ollut varsin mielenkiintoista. 
  • Kirja on 40 sivuinen, kovakantinen ja sitä onpainettu ainoastaan kolme numeroitua kappaletta. Kirjan on kustantanut Studio TL vuonna 2011.

Esimerkkiaukeamia

pöytä ja sillä sipuli -kirja, 2008
Yhden grafiikkateoksen valmistusprosessin dokumentointi

  • Kirjan perusajatuksena oli kertoa ja kuvata yhden grafiikkateoksen monivaiheinen ja varsin työläs syntyprosessi. Kirjaa koostaessa mietin samalla, että materiaali soveltuisi myös näyttelyksi. Saatuani Pentin hyväksynnän, yhdistin kirjaan näyttelyluettelon ja julkaisin sen samaa teemaa käsittelevän Kolme sipulia Mestari K:n ateljeesta -näyttelyn avajaisissa.

  • Teoksen käänsi englanninkielelle Joel Sammallahti. Kirjassa on 120 sivua ja sen painosmäärä 600 kappaletta, josta 50 kpl kovakantista numeroituna 1/50-50/50. Se on painettu Askonpainossa Arctic Volume Highwhite paperille. Hinta 25 € pehmeäkantisena ja 30 € kovakantisena  (toimituskulut 9 €).

Esimerkkisivuja

teema ja variaatio-salkku, 2008      
Pentti Kaskipuron yhden aiheen käsittelyä

  • Kaskipuron työskentelylle on ominaista, että hän kehittää ja varioi yksittäistä teemaa useissa vedoksissa. Joskus saman aiheen uudet toteutukset perustuvat hyvinkin pieniin muutoksiin sekä itse aiheen käsittelyssä että teknisissä ratkaisuissa. Näin kirjoitti Päivi Loimaala sipuli-aiheen variaatioista.

  • Salkku tai ehkä paremminkin kansio, jossa pöytä ja sillä sipuli -kirjan ohella originaalityöt: Pentti Kaskipuron japanilaiselle Kyokushi-paperille vedostama sipuli ja ikkuna, kuivaneula 158x134mm, 2007 ja tekijän sommittelu II pigmenttimustesuihkutuloste 130x120mm, 2008Lisäksi Päivi Loimaalan esseekirjoitus Sipulin variaatiot.

  • Salkkua on valmistettu 50 kappaleen numeroitu sarja (1/50-50/50). Salkku on kooltaan 23,5×23,5×2,4cm ja sen ulkoasun ja sisällön suunnittelusta sekä taitosta vastasi Studio TL. Painotyön on tehnyt Askonpaino Oy ja kannet on valmistanut Kotelotyö Oy. Hinta 220 € (toimituskulut 9 €).

Esimerkkejä sisällöstä

Taidegrafiikan ABC -salkku, 2008

  • Salkku liittyi osana Taidegrafiikan ABC -projektiin jonka keskeisenä tarkoituksena on helppotajuisessa muodossa esitellä taidegrafiikan yleisimpiä tekniikoita ja tekotapoja. Salkun on koonnut ja taiteilijaesittelyillä varustanut Tero Linnamies. Mukaan valikoitui jo alunalkaen tekijöitä niin että eri tekotavat tulisi edustetuiksi ja vierekkäin vertailuun.
  • Salkku koostuu Taidegrafiikan ABC -teoksessa grafiikkamenetelmien edustajina esiintyvien kahdeksan taiteilijan, erityisesti tätä projektia varten tehdystä kahdeksasta originaalityöstä. Niissä graafikot saivat vapaasti ilmentää itseään käyttäen halutessaan myös useiden tekniikoiden yhdistelmiä, ainoana rajoituksena vain salkun koon määrittämä vedosarkin koko.
  • Salkkua on valmistettu 50:en kappaleen sarja, numeroiti 1/50 -50/50. Salkun koko on 33x2x33cm. Painotyön on tehnyt Askonpaino Oy ja kannet Kotelotyö Oy. Hinta 680 € (sis. alv.).

Salkun teokset

Pentti Kaskipuro: Kryptoidi
2009, kuivaneula+akvatinta

Elina Luukanen: Tuuletus
2009, viivasyövytys+akvatinta

Outi Heiskanen: Kilpikonna
2009, viivasyövytys

Inari Krohn: Orkideat
2009, puupiirros

Esa Riippa: Kota
2009, kuparikaiverrus

Matti Hintikka: Maar Maar
2009, litografia

Antti Ratalahti: Rauniolinna
2009, mezzotinto

Lars Holmström: Gradus
2009, serigrafia

Taidegrafiikan ABC -kirja, 2009
Opas perinteisistä taidegrafiikan tekniikoista.

  • Yhdessä Eevakaisa Mäntyrannan kanssa valmistettu kiteytetty jokamiehen opas ja johdanto taidegrafiikan tekniikkaan ja sen erilaisiin tekotapoihin. Kirjassa keskitytään kaikkein yleisimpiin ja tunnetuimpiin menetelmiin: puukaiverrukseen eli ksylografiaan, kuparikaiverrukseen, kuivaneulaan, viivasyövytykseen eli etsaukseen, mezzotintoon, akvatintaan, litografiaan eli kivipiirrokseen ja serigrafiaan eli silkkipainoon.   

  • Grafiikan katsomisen kokemus rikastuu ja syvenee, kun taustalla on tietoa myös teoksen teknisestä toteutuksesta ja ymmärrystä siitä, mitä käytetty tekniikka edellyttää tekijältä tai aiheelta. Toivottavasti opas kuitenkin suppeudestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen ansiosta, innostaa lukijaansa jatkotutkimuksiin.

  • Kirjan pehmeäkantinen ensipainos on 1000 kappaletta ja se on painettu Askonpainossa 2009. Sivumäärä 48. Hinta 20 € (toimituskulut 6 €).                     .

Esimerkkiaukeamia

Mestari K:n keittiökalenteri  
Onnistuneita keitoksia vuodelle 2011

  • Pentin kirjahyllystä osui silmiini pieni kirja jonka kannen piirros esitti ruudulliseen esiliinaan suojautunutta miestä. Mies sopassa – harrastelijan ruokakirjan tekijä Juha Tanttu oli koonnut kansien väliin koko joukon helppotekoisia ruokaohjeita joista uskoi vähemmän vaatimattomammankin kokin taidot omaavan miehen selviytyvän. ”Pyttipannu on sitä, että kun ei ole mitään, tehdään jotakin, missä on kaikkea” kirjoitti Juice Leskinen omassa Pyttipannu-ohjeessaan

  • Muistui mieleeni Pentin toteama, että syötävät asiat ovat tärkeitä. Hänhän on myös taiteilija joka syö mallinsa! Niinpä keksin ehdottaa Pentille keittiökalenterin tekoa. Se valmistuisi juuri sopivasti hänen 80-vuotissyntymäpäiväksi. Valitsin kirjasta tusinan mieluisia reseptejä, kuukausikuviksi hänen syötäviä aiheitaan joiden höysteenä Kari Saviniemen runoja. Pieniksi vinjettikuviksi tallensin vanhoja mutta edelleenkin käytössä olleita keittiötarvikkeita. Kun sain luvan käyttää kirjan reseptejä niin oman soppani ainekset alkoivat olla kasassa.

  • Kuukausikuvat pyysin Sara Hildenin taidemuseolta ja runot valitsin yhdessä Karin kanssa. Joel Sammallahti käänsi tekstin englanninkielelle ja tuhannen kappaleen painatuksesta vastasi Askonpaino Oy. Mestari ei ehtinyt nähdä valmista kalenteriaan kuoltuaan muutamaa päivää aiemmin. (Painos loppunut)

Esimerkkejä sisällöstä