I started with nothing and I have most of it left

TEKEILLÄ OLEVIA PROJEKTEJA

Pieni sukukirja lastenlapsille

Jos elämä toisinaan muistuttaa valokuva-albumia, sen voi hyvin myös myöntää. Mielikuvat omasta lapsuudesta, sisaruksista ja leikkitovereista sekoittuvat uniin ja nykyisyyteen. Neljäs ulottuvuus on aivan konkreettisesti lapsissa ja lastenlapsissa ja muistoissa vanhemmista ja isovanhemmista. Näin on aatellut mielirunoilijani Kai Nieminen.

Sukulaisia ja sukuun liittyneitä on vuosien varrella kertynyt jo melkoinen joukko. Itselleni tuottaa välillä vaikeuksia muistaa kuka kukin on. Päätin koota lastenlapsilleni: Marikolle, Biancalle, Erikalle, Joonalle, Aidalle ja Lauralle omistetun, yksien kansien väliin kiteytetyn koosteen kahden suvun, Burgmanin ja Moschkireffin, kohtaamisesta toiveella, että opus edes pikkuisen onnistuisi auttamaan muistamisessa ja kertomaan yhteisestä taipaleestamme. Tekstiosuus on kirjoitettu valmiiksi ja seuraavaksi yritän löytää sopivan tuoreita kasvokuvia tälle runsaslukuiselle porukalle.

Haiku + kuva = HAIKUVA

Kiinnostuin japanilaisessa runoudessa erityisesti lyhyistä haikuista. Siitäkin huolimatta, että niillä on varsin tiukat säännöt; seitsemäntoista tavua, kolme riviä. Parhaimmillaan pikkuruinen ja tiivis muoto korostaa oivalluksen merkitystä. Haiku vangitsee tietyn hetken samoin kuin yksittäinen valokuva. Haikussa yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen on kokeminen, merkityksen havaitseminen pienissä ja arkisilta tuntuvissa asioissa. Hyvä haiku on selkeä ja ytimekäs. Lukijan pitää ymmärtää se heti.

Vaikka underground-runoilija Markku Into ehti julkaista Haikuvia, Ukkokodin pieniä runoja- teoksen juuri ennen kuolemaansa niin en anna sen häiritä jo aiemmin syntynyttä omaa oivallustani, jossa yhdistyy kaksi elementtiä; omat runotapailuni ja mustavalkoiset luontokuvat. Siis haiku + kuva = HAIKUVA. Haaveeni olisi saada materiaalia aikaiseksi vaikkapa pienen näyttelyn verran.

MUISTUMIA, matkalta

Vuonna 2014 julkaisin omakustanteena Muistumia -kirjan, jossa kävin lävitse omia vaiheitani aina vuoteen 1973 saakka. Nyt olen alkanut kasaamaan jatko-osaa, joka yltää vuoteen 2001, jolloin muutimme Vuosaareen. Matkustaminen on elämistä totesi aikoinaan jo H.C. Andersen. Omaan matkaani on liittynyt erilaisia reittivalintoja, hyviä ja mielenkiintoisia, mutta myös huonoja ja joskus pahasti harhaan johtaneita. Turhan usein olen tullut kysyneeksi tietä vääriltä ihmisiltä ja luottanut sokeasti heidän lupauksiinsa. 

Päiväkirjan pitämisen sijasta olen tallettanut matkoilla otettuja kuvia albumeihin ja eteeni ilmaantuneita satunnaisia, minua kiinnostavia tapahtumia kollaasinomaisesti syntyneisiin leikekirjoihin. Useasti vaihtuneet asuinpaikat ovat liittyneet olennaisesti täällä kuljettuun taipaleeseen. Asuntomme ovat olleet hyvin erilaisia ja näin tarjonneet virkistävää vaihtelua elämäämme. Merkityksellisiä ovat olleet myös vuosien varrella tehdyt lukuisat matkat joista olen nauttinut. Nämä muistumat ovat kuin albumeja ja leikekirjojani täydentäviä kuvatekstejä jotka kertovat ehkä samalla jotain minusta itsestänikin.

Laivamallin valmistus

Askarteluliikkeessä olin nähnyt koottuna hienon, isokokoisen kuunarin pienoismallin mutta hinta oli sen verran kova, että piti luopua ostoaikeista samantien. Sitä paitsi olisi jälkeen päin kiusallista kertoa, etten ollut itse laivaa koonnut. Siitä lähtien olin haaveillut oikeaoppisesta, pala palalta koottavasta puisesta laivasta. Lopulta päätin käynnistää oman rakennusprojektin ja hankin 1800-luvun loppupuolella rakennetun, tonnikalan pyynnissä käytetyn, Marie Jeanne -nimisen laivan 1:50:een mittakaavassa olevan rakennussarjan. Valmiin aluksen pituus oli 57 cm ja korkeus tasan puoli metriä. Pakkaus ei ollut kookas, mutta avattuani sen koin yllätyksen. Laserleikattujen runkokaarien, puisten laitarimojen, purjeiden ja takilaköysien lisäksi oli vielä kymmeniä pieniä erillisiä osia.

Sisukkaasti aloitin kasaamisen englanninkielisen ohjeen mukaan ja ensimmäisen viikon aikana onnistuin saamaan rungon kootuksi ja maalattua. Kun homma edistyi hitaasti niin into loppui. Pakkasin irto-osat takaisin laatikkoon jonka talletin kirjahyllyn päälle, missä se  on saanut rauhassa pölyttyä. Vihreäkylkinen runko olohuoneessa odottaa valmistumista ja  muistuttaa keskenjääneestä projektista.